Mitä siellä koululla sitten tehdään?

Kouluyhteistyön mallien kehittäminen. On se vaan sanahirviö. Mä olen tässä viimeisten kuukausien aikana opetellut käyttämään sitä lauseessa. Kuulostaa se vieläkin karmivalta. Mä olen saanut kertoa työstäni monelle eri taholle ja joka kerta kelaan, että miten tän selittäisi mahdollisimman järkevästi ja simppelisti. En osaa vieläkään. Helpoin tapa olisi sanoa että kehitän kouluyhteistyötä. No joo. Häh? Mitä sä siis käytännössä teet? Niinpä niin.

Mä haluan ajatella että teen sitä mitä lapset ja nuoret toivoo kouluilla tehtävän. Yritän löytää parhaita tapoja koulun ja nuorisotyön lähentämiseen. Yhteistyö kahden hyvin erilaisen toimijan kesken vaikuttaa lyhyen kokemuksen perusteella älyttömän mielenkiintoiselta ja haasteelliselta.  Tätä työtä tarvitaan ja tätä työmuotoa on myös syytä kehittää.

Niin se mitä mä käytännössä teen? No, mä tapaan viikottain eri-ikäisiä lapsia ja nuoria, ikäväliltä 8-30, erilaisissa oppimisympäristöissä ja niiden ulkopuolella. Alakoululla, yläkoululla, amiksessa ja lukiossa, myös nuorisotilalla. Oma rooli heilahtelee päivän aikana välituntileikittäjästä seksuaalikasvattajaksi ja takaisin. Tulee sopeuduttua moniin tilanteisiin aika nopeallakin tahdilla.

Alakoululla toteutan välituntitoimintaa lasten toiveiden mukaisesti (tervapataa, katuliituilua, jutustelua, viikinkipalloa tms.), olen mukana yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä ja muutamassa muussa koulun sisäisessä ryhmässä, vedän ryhmäytyksiä ja tulevaisuudessa myös muita teematunteja sekä kohdennettuja kerhoja. Oppilaskuntatoimintaan olisi myös tarkoitus sukeltaa mukaan. Alakoulun puolella myös yhteys koteihin on vahva ja tämän tiimoilta suunnittelen yhteistyössä vanhempainyhdistyksen kanssa teemallisia vanhempaintapaamisia liittyen nuoren elämään.

Yläkoulun puolella välituntitoiminta on tällä hetkellä läsnäoloa, jutustelua ja vahvaa näkymistä koulun käytävillä. Tämäkin nuorten toiveiden mukaisesti. Teematunteja, ryhmäytyksiä, tukaritoiminnan koordinointia, kohdennettua ryhmätoimintaa, tekemistä hyppytuntilaisille, yhteisöllistä oppilashuoltoryhmää ja paljon muuta. Tärkein toimintamuoto läsnäolo. Ei ole läsnäolon voittanutta. Koulun käytävää pitkin jos yrittää kiireellä mennä läpi, ei vaan onnistu, nuorilla on valtavasti asiaa.

Omnialla olen ollut mukana ryhmäytyksissä, pitänyt teematunteja, esitellyt nuorisotoimintaa, koordinoinut välituntityöryhmiä, ideoinut toimivampia ratkaisuja nuorten kouluviihtymisen edistämiseksi ja ollut mukana ryhmänedustajien sekä opiskelijahallituksen kokouksissa. Ammattiopistolla on valtavasti toimipisteitä ja sen vuoksi aika ei riitä ihan jokaisen toimipisteen säännölliseen toimintaan. Onneksi vähempikin riittää!

Espoon yhteislyseon lukiolla aloitan ensi viikolla välitunti- ja hyppytuntitoimintaa kerran viikossa. Lukiolla ja ammattiopistolla olisi tarkoitus myös osallistua Yesboxin järjestämiin työpajoihin liittyen esim. itsenäiseen asumiseen.

Tällaista kaikkea. Paljon itselle uutta ja ihmeellistä, seassa onneksi myös tuttua ja turvallista. On vieläkin vaikeaa selittää mitä tekee työkseen, mutta käytännön tasolla siis tuota edellä mainittua. Kaikenlaista ja vähän vielä muutakin. Henkilökohtaisesti tässä tärkeää on ollut nuorilta kysyminen. Kaikessa toiminnassa pyrin huomioimaan nuorten mahdollisuuden vaikuttaa. Nuoret ovat itse toivoneet ryhmäytystunteja luokilleen, kertoneet ettei välkillä tarvitse olla toimintaa, vaan juuri se läsnäolo riittää, lapset ovat toivoneet taas kovasti välkkätoimintoja, tukarit ovat pyytäneet lisää tapaamisia ja niin edelleen. Kyllä tää lapsista ja nuorista pitää lähteä. Siitä mitä he haluavat ja toivovat nuorisotyön tekevän kouluilla. Osallisuus, osallisuus, osallisuus. Se harmittavan usein unohdetaan.

Teoriatasolla projektilla pyritään siis kouluyhteistyön mallien kehittämiseen. Toisin sanoen tämän lukuvuoden jälkeen toivon saavani nuorisotilan työntekijänä tehdä myös kouluyhteistyötä avoimen nuorisotilatyön lisäksi. Haluaisin projektilla saavutettavan edes pienimuotoista kasvatusyhteisöllisyyttä, sellaista jossa koulu näkee meidät nuorisotyön toimijat hyvänä lisänä koulussa tehtävälle työlle ja me nuorisotyössä oltaisiin valmiita laajentamaan toimintaympäristöämme. Ei yksi aikuinen lisää varmasti pahaakaan tee. Vai mitä luulette?

T: SINI

P.S. Mulle on ollut suunnattoman paljon apua Saunalahden nuorisotilan työntekijöistä, joiden työnkuva on tänä syksynä vähän muuttunut ja he ovat enemmän mukana kouluaikana tehtävässä työssä. Ilman heitä toiminta ei olisi niin vahvaa Saunalahden ja Mainingin kouluilla. Iso kiitos siitä! Tästä huomaa juuri sen yhteistyön tärkeyden, ei kukaan tällaista yksin voi tehdä. Tukea ja apua tarvitaan monelta suunnalta.