maanantai 11. toukokuuta 2015

Esimakua tulevasta!

Kesä kolkuttelee jo ovella, mikä on tietysti ihanaa, vaikka se meidän projektimme taipaleessa tarkoittaakin yhden tärkeän ajanjakson vääjäämätöntä päätöstä. Pilotointi kuudessa oppilaitoksessa päättyy kun oppilaat ja opiskelijat laukkaavat muutaman viikon päästä kesälaitumille. Juhannukseen asti projektitiimi paahtaa kuitenkin onneksi vielä täyttä häkää yhdessä: On pilotointijakson arviointia, menetelmäpankin kokoamista ja totuttelemista siihen, että tehtävät ja työyhteisöt muuttuvat taas syksyn tullen.Jonkin tason erotyötäkin täytyy tiimin purkautumisen johdosta varmasti tehdä. (Ehkä jäätelö auttaa!).

Projektin kannalta korvaamattoman tärkeä pilotointijakso jää taakse haikein mielin, mutta onneksi toimintaa on luvassa jo ensi syksyllekin. Vaikka pilotointi projektin puitteissa päättyykin, jatketaan pilottikouluilla tiiviimpää yhteistyötä vielä ensi syksynäkin. Lisäksi, toimintamallin mukaista yhteistyötä laajennetaan jo muihinkin kouluihin, mikä on supermahtavaa! Eli vaikka projekti muuttuu taas näennäisesti yhden naisen orkesteriksi, on mukana syksylläkin vielä paljon ihmisiä (enemmän jopa kuin tähän asti)!

JATKOPILOTOINTI ALUEILLA JA TOISEN ASTEEN OPPILAITOSYHTEISTYÖ

Pilottiohjaajien jäädessä pois projektista ja siirtyessä takaisin alueellisiin palveluihin, myös pilotointi siirretään projektilta alueille. Näin toimintamalli saadaan todelliseen arjen testiin (=jatkopilotointi lukuvuonna 2015-2016)! Näin toimintamallia voidaan syksyn aikana jatkopilotoinnin kokemusten pohjalta vielä hioa vastaamaan paremmin yhteistyötä käytännössä toteuttavien työntekijöiden todellisiin tarpeisiin ja tehdä siitä hyvä, hyödyllinen työkalu yhteistyön toteuttamiseen.

Toimintamallin (tai ainakin sen raakileen) mukaista yhteistyötä aletaan siis tehdä jo ensi syksynä yhteensä 27 koulussa (10 yläkoulua, 8 alakoulua, 8 yhtenäiskoulua ja 1 erityiskoulu), kiitos aktiivisten nuorisonohjaajien! Yhteensä 24 nuorisonohjaajaa kaikilta Espoon suuralueilta halusi syventää kouluyhteistyötä jo ensi syksynä näillä omilla lähikouluillaan! Lisäksi toisen asteen oppilaitosten teematyöpajojen (itsenäisen asumisen työpaja ja taloustyöpaja) kautta järjestyvää yhteistyötä voidaan lisätä tänä keväänä kootun keskitetyn verkoston kautta, johon on tällä hetkellä ilmoittautunut Nuorten tieto- ja neuvontapiste yESBOxin ohjaajien lisäksi neljä innokasta ohjaajaa. Tämä on myös huikea lisäresurssi, sillä työpajojen vetäjämäärä tuplaantuu ensi syksystä alkaen, jälleen kiitos nuorisonohjaajien aktiivisuuden!

Käytännössä jatkopilotointi tarkoittaa sitä, että tänä keväänä suunnitellaan mukana olevissa kouluissa ensi syksyn yhteistyötä yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä yhdessä nuorisonohjaajan kanssa, toimintamallin liitteeksi tehtyä vuosisuunnitelmapohjaa apuna käyttäen. Syksyllä toteutetaan ryhmäytyspäivien lisäksi erilaisia teematunteja, välituntiläsnäoloa ja tarpeen mukaan pitkäjänteisempää työskentelyä tiettyjen luokkien kanssa. Tai mitä ikinä oppilaiden kannalta kullakin koululla on tärkeä toteuttaa! Lisäksi nuorisonohjaaja on mukana oman kummikoulunsa vanhempainilloissa mahdollisuuksien mukaan ja oppilashuollon/luokanvalvojien kanssa kootaan yhteistyössä tarvittaessa kohdennettuja pienryhmiä. Tätä toiminnan käynnistelyn vaihetta seurataan projektissa tarkasti, otetaan kaikki kommentit ja kehittämisehdotukset ilomielin vastaan ja kehitetään toimintamalli siltä pohjalta valmiiksi syksyn aikana.

Jatkopilotointia ohjaa karkeasti yhteistyön vuosikello, jonka toteuttamisessa on toki osittain mukana muitakin, kuin koulun yhteyshenkilö ja kumminuorisonohjaaja. ManiMiitti, eli osallistuva budjetointi, on menossa pilottina Espoon keskuksen alueella yhteistyössä eri tahojen ja alueen nuorisonohjaajien kanssa ja toisen asteen teematyöpajat koskettavat vain toisen asteen oppilaitosyhteistyön verkostossa mukana olevia nuorisonohjaajia.  Vaikuttamo puolestaan on Nuorisovaltuuston järjestämä tapahtuma, vaikka siellä toki on myös nuorisonohjaajia töissä.




Syksyllä aloitettua toimintaa jatketaan keväällä 2016 alueilla tavalliseen tapaan, ja vaikka projekti tukee jatkopilotointia edelleen, ovat ohjakset jo tiukemmin alueellisessa toiminnassa, projektin jäädessä tarkoituksella tässä vähän taka-alalle. Projektissa keskitytään keväällä 2016 tiiviimmin henkilöstön perehdyttämiseen, koulutuksiin ja projektin päättämiseen liittyviin toimenpiteisiin (arviointia, jatkokehittämisen ja seurannan suunnitelmia, raportointia ja muuta toimintamallin jalkautumisen tukemista). 

Tähtäimessä on kaikkien koulujen yhteistyön suunnittelun aloittaminen kevään 2016 yhteisöllisissä oppilashuoltoryhmissä (tässä projekti on vielä vahvasti tukena) ja suunnitelmien mukaisen yhteistyön aloittaminen syksyllä 2016 (tässä vaiheessa projekti on jo päättynyt ja toimintamalli elää vapaasti ammattilaisten arjessa).

Tässä vähän esimakua tulevasta!

Seuraavassa postauksessa käsitellään sitten tarkemmin tämän toimintakauden (eli pilotointijakson) arviointia ja erityisesti nuorten osallistumista siihen!


Aurinkoa,

Anna