Kouluyhteistyön mallien kehittäminen. On se vaan
sanahirviö. Mä olen tässä viimeisten kuukausien aikana opetellut käyttämään
sitä lauseessa. Kuulostaa se vieläkin karmivalta. Mä olen saanut kertoa työstäni monelle eri taholle ja
joka kerta kelaan, että miten tän selittäisi mahdollisimman järkevästi ja
simppelisti. En osaa vieläkään. Helpoin tapa olisi sanoa että kehitän kouluyhteistyötä.
No joo. Häh? Mitä sä siis käytännössä teet? Niinpä niin.
Mä haluan ajatella että teen sitä mitä lapset ja nuoret
toivoo kouluilla tehtävän. Yritän löytää parhaita tapoja koulun ja nuorisotyön
lähentämiseen. Yhteistyö kahden hyvin erilaisen toimijan kesken vaikuttaa
lyhyen kokemuksen perusteella älyttömän mielenkiintoiselta ja
haasteelliselta. Tätä työtä tarvitaan ja tätä työmuotoa on myös syytä kehittää.
Niin se mitä mä käytännössä teen? No, mä tapaan
viikottain eri-ikäisiä lapsia ja nuoria, ikäväliltä 8-30, erilaisissa
oppimisympäristöissä ja niiden ulkopuolella. Alakoululla, yläkoululla,
amiksessa ja lukiossa, myös nuorisotilalla. Oma rooli heilahtelee päivän aikana
välituntileikittäjästä seksuaalikasvattajaksi ja takaisin. Tulee sopeuduttua
moniin tilanteisiin aika nopeallakin tahdilla.
Alakoululla toteutan välituntitoimintaa lasten toiveiden
mukaisesti (tervapataa, katuliituilua, jutustelua, viikinkipalloa tms.), olen
mukana yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä ja muutamassa muussa koulun
sisäisessä ryhmässä, vedän ryhmäytyksiä ja tulevaisuudessa myös muita
teematunteja sekä kohdennettuja kerhoja. Oppilaskuntatoimintaan olisi myös
tarkoitus sukeltaa mukaan. Alakoulun puolella myös yhteys koteihin on vahva ja
tämän tiimoilta suunnittelen yhteistyössä vanhempainyhdistyksen kanssa
teemallisia vanhempaintapaamisia liittyen nuoren elämään.
Yläkoulun puolella välituntitoiminta on tällä hetkellä
läsnäoloa, jutustelua ja vahvaa näkymistä koulun käytävillä. Tämäkin nuorten
toiveiden mukaisesti. Teematunteja, ryhmäytyksiä, tukaritoiminnan
koordinointia, kohdennettua ryhmätoimintaa, tekemistä hyppytuntilaisille, yhteisöllistä oppilashuoltoryhmää ja paljon muuta.
Tärkein toimintamuoto läsnäolo. Ei ole läsnäolon voittanutta. Koulun käytävää
pitkin jos yrittää kiireellä mennä läpi, ei vaan onnistu, nuorilla on
valtavasti asiaa.
Omnialla olen ollut mukana ryhmäytyksissä, pitänyt
teematunteja, esitellyt nuorisotoimintaa, koordinoinut välituntityöryhmiä,
ideoinut toimivampia ratkaisuja nuorten kouluviihtymisen edistämiseksi ja ollut
mukana ryhmänedustajien sekä opiskelijahallituksen kokouksissa.
Ammattiopistolla on valtavasti toimipisteitä ja sen vuoksi aika ei riitä ihan
jokaisen toimipisteen säännölliseen toimintaan. Onneksi vähempikin riittää!
Espoon yhteislyseon lukiolla aloitan ensi viikolla
välitunti- ja hyppytuntitoimintaa kerran viikossa. Lukiolla ja ammattiopistolla
olisi tarkoitus myös osallistua Yesboxin järjestämiin työpajoihin liittyen
esim. itsenäiseen asumiseen.
Tällaista kaikkea. Paljon itselle uutta ja ihmeellistä,
seassa onneksi myös tuttua ja turvallista. On vieläkin vaikeaa selittää mitä
tekee työkseen, mutta käytännön tasolla siis tuota edellä mainittua.
Kaikenlaista ja vähän vielä muutakin. Henkilökohtaisesti tässä tärkeää on ollut nuorilta kysyminen.
Kaikessa toiminnassa pyrin huomioimaan nuorten mahdollisuuden vaikuttaa. Nuoret
ovat itse toivoneet ryhmäytystunteja luokilleen, kertoneet ettei välkillä
tarvitse olla toimintaa, vaan juuri se läsnäolo riittää, lapset ovat toivoneet
taas kovasti välkkätoimintoja, tukarit ovat pyytäneet lisää tapaamisia ja niin
edelleen. Kyllä tää lapsista ja nuorista pitää lähteä. Siitä mitä he haluavat
ja toivovat nuorisotyön tekevän kouluilla. Osallisuus, osallisuus, osallisuus.
Se harmittavan usein unohdetaan.
Teoriatasolla projektilla pyritään siis
kouluyhteistyön mallien kehittämiseen. Toisin sanoen tämän lukuvuoden jälkeen
toivon saavani nuorisotilan työntekijänä tehdä myös kouluyhteistyötä avoimen
nuorisotilatyön lisäksi. Haluaisin projektilla saavutettavan edes
pienimuotoista kasvatusyhteisöllisyyttä, sellaista jossa koulu näkee meidät
nuorisotyön toimijat hyvänä lisänä koulussa tehtävälle työlle ja me
nuorisotyössä oltaisiin valmiita laajentamaan toimintaympäristöämme. Ei yksi
aikuinen lisää varmasti pahaakaan tee. Vai mitä luulette?
T: SINI
P.S. Mulle on ollut suunnattoman paljon apua Saunalahden nuorisotilan työntekijöistä, joiden työnkuva on tänä syksynä vähän muuttunut ja he ovat enemmän mukana kouluaikana tehtävässä työssä. Ilman heitä toiminta ei olisi niin vahvaa Saunalahden ja Mainingin kouluilla. Iso kiitos siitä! Tästä huomaa juuri sen yhteistyön tärkeyden, ei kukaan tällaista yksin voi tehdä. Tukea ja apua tarvitaan monelta suunnalta.